HUNTERS RACING TEAM

 

Matka Buda & Pestiin

Reissun päällä:
Herra B
Herra C
Herra Y

10.5. tiistai Pest: Jäsen B on jo vuosia puhunut, että pitäisi käydä Budapestissa. Sen tarkempaa syytä tähän mielitekoon ei tarina ole koskaan kertonut, tokkopa sellaista on olemassakaan. Mutta syiden etsiminen on nyky-yhteiskunnassa muutenkin ylikorostettua. Siispä matkaan.

Herra X oli estynyt ja näin ollen herra Y peri reissunjohtajan vakanssin. Kyseisen heebon johtamistaidot tuntien reissussa oli oma lisäjännityksensä. Mutta hyvinhän se lopulta meni.

10.5. tiistai Pest: Hostellin ulkoasu oli hivenen arkinen. Nuhjuinen jopa. Ainoa ohje oli soittaa tiettyä ovikelloa ja odotella lisäohjeita. Jos herra D olisi ollut matkassa, niin hän olisi tässä vaiheessa heittänyt kommenttia taide-elokuvasta nimeltä Hostel. Onneksi ei ollut matkassa, niin päästiin nukkumaankin. Kello oli kuitenkin yli puolenyön, kun ehdittiin hostellille.

Hostellista varoiteltiin etukäteen, että lentokentältä ei missään nimessä saa ottaa taksia. Moinen kehotus suorastaan pakotti käyttämään taksipalveluja. Eikä siinä lopulta mitään ihmeellistä ollut, tosin kyseessä oli lentokentän ainoa virallinen taksifirma joten taksat oli vähän korkeammat.

10.5. tiistai Pest: Joku luonnonlaki on siinä, että paras mesta löytyy heti ekana iltana. Tällä kertaa se oli B. City Pub, löytyy Nagyme... Ngagym... Nägym... no sen yhden kadun poikkikadulta. Ei sinällään tuo mitään uutta baariskeneen, mutta ainakaan tuolla ei soi se helvetin teknopoppi, jota koko itä-Eurooppa kuuntelee. Tai ei ihan kaikki, tuonkin asiakaskunta paikallista.

Ja löytyihän sieltä jotain vihreää, tosin Pere Kermannia eli ei sillä kuuhun mennä. Yritettiin opettaa tarjoilijoille suomalaishenkistä 2:1 valkovenäläistä. Ihan oikein se ei vielä mennyt, paukkuun tuli 4 cl Finlandiaa ja 4 cl Kahluaa. Jatkakaa joku opettamista, kassakoneesta löytyy jo koodi.

Baareissa saa polttaa ja viinaa saa kioskeista 24h. Sivistysvaltion tunnusmerkit siis täyttyvät. Olut baarissa keskimäärin 1,1 - 1,3 euroa, shotit 1,5 eurosta ylöspäin. Halvimmillaan oluen sai keskustan alueella Kuplungissa 0,94e ja laitamilla jonkun pienen juna-aseman baarissa 0,75e.

11.5. keskiviikko Buda: Joissain baareissa on mukava 'maksa 1, kisko 2' -happy hour. Niin tässäkin Tonavan rantaravintolassa, joten joutui pistäytymään. Tarjoilijattarelle slash lastentarhan opettajalle kiitokset hyvästä palvelusta ja mukavasta seurasta, vaikka nimi ei mieleen jäänytkään. Tosin nuo mojitot ei ollu kauhean hyviä, mutta se ei haitanne mainita ääneen koska ethän sie koskaan tätä raporttia tule lukemaan.

Kaikki maailman drinkit on jollain tasolla neitimäisiä, mutta silti niidenkin neiteilytasossa on eroja. Kuten tässä; mojito on vielä jossain määrin suotavaa herrasmiehelle, mutta herra B:n valitsema versio alkaa olla jo todella epäilyttävä. Tai no mikäs siinä, jos tykkää pinkistä.

11.5. keskiviikko Buda: Suuri ja mahtava Tonava. Just joo...

11.5. keskiviikko Buda: ... sen sijaan kohtuu mahtavan sillan pojat on rakentanu Tonavan ylle. Kulkee nimellä Chain Bridge, rakennettu 1840-luvulla. Toinen maailmansota runteli aika pahoin, kuten asiaan tässä maailmankolkassa kuuluu.

12.5. torstai Pest: Pyöräillen on hyvä kulkea tuollakin. Aika suurelta osin pyörätiet menee autojen seassa, joten alkuun meno saattaa näyttää aika hurjalta. Mutta hengissä mekin sieltä selvittiin. Samalla rikottiin varmaan useampaakin liikennöintilakia, mutta haitanneeko tuo.

12.5. torstai Pest: Lángos on vekkuli paikallinen herkku. Pizzan ja voileivän sekoitus, jossa pohja uppopaistetaan ja täytteet laitetaan kylmänä päälle. Kolme lángosia ja kolme tuoppia maksoi kymmenisen euroa. Muutenkin paikallinen ruoka on lihapitoista, hyvää ja halpaa.

13.5. perjantai Pest: Kuvassa on norsu. Norsu on kuvassa sen takia, että käytiin eläintarhassakin seikkailemassa. Kaikkineen moinen paikka on meidän reissuille harvinaisen perhekeskeinen kohde, mutta toisaalta luonnonlannoitteen tuoksu toi mukavasti mieleen kotimaisemat.

13.5. perjantai Pest: Terror Háza keskittyy etenkin kommunistien tekemiin temppuihin Unkarissa, myös natsit ja paikalliset hännystelijät on mainittu. Rakennettu entiseen ÁVH:n rakennukseen eli kellarissa on nähtävillä sellit, kuulusteluhuoneet ja teloituskammiot. Parempiakin museoita on nähty, mutta kannattaa käydä tuokin tarkastamassa. Musiikkiin kannattaa keskittyä, score on tehty varta vasten museon käyttöön.

14.5. lauantai Pest: No nyt. 'Maailman paras yökerhon nimi' -kilpailun voi lopettaa, voittaja on löytynyt. Olis pitäny käydä kysymässä nimen alkuperää, mutta olisi ollut vasta illalla auki niin ei tallusteltu mestoille enää uudelleen. Ne kun nuo yökerhot on aika ankeita paikkoja, ei jaksa.

Baareissa ja ravintoloissa kannattaa välttää lasien kilistelyä. Nykyään kilistely ei enää ole laitonta, mutta vastoin hyviä tapoja se on edelleen. Tämä juontaa vuodesta 1849, jolloin itävaltalaiset teloitti unkarilaisia kapinakenraaleja ja kilistelivät laseja siinä samalla. Saattaahan tuollaisesta ottaa nokkiinsa.

Soproni on yleinen olutmerkki tuolla päin. Kannattaa opetella lausumaan se oikein, sillä suomalaisella murteella väärin lausuttuna se tarkoittaa unkariksi 'ota suihin'. Tietty jos haluaa aiheuttaa pahennusta ja/tai hilpeyttä, niin sitten antaa mennä vain. Myö aiheutettiin yhdelle baarimikolle tuolla illan parhaat naurut. Miespuoleiselle, totta kai.

14.5. lauantai Buda: Näin on nähty kaikki olennainen, kuten vedessä kulkeva turistibussi. Tässä vaiheessa oli hyvä lähteä kotimatkalle, ennenkuin hallusinaatiot paheni.

--

Kodittomia on paljon. Tietty jos kulkee vain hienoimman terassikadun ja Hiltonin väliä (ja senkin taksilla) niin kodittomilta saattaa välttyä. Mutta kaikkialla muualla näkyy. Jampat on harmittomia ja niiden kanssa tulee ihan ok toimeen. Tosin jos olet elänyt kuplassa ja luulet että maailmassa on kaikki hyvin, niin moisen näkeminen saattaa aiheuttaa mielipahaa.