HUNTERS RACING TEAM

 

Vallitien Vauhtiajot
Karstulan UA 13.10.2002
Vallitien JM-rata

Ajajat:
Joonas Pokela
Jyrki Siekkinen

Huolto:
Hannu Samanen
Jouko Siekkinen
Anu Siekkinen
Pirkko Puttonen
Pia Kurki
(Antti Virtanen)
(Erkki Puttonen)

Kuvausryhmä:
Antti Onkila
Jussi Siekkinen
Mari Tossavainen

Auto:
Volvo 142


Taittuu ne Volvonkin pellit, kun oikein rusikoi...

Jo aiemmin keväällä oli sovittu Samasen kanssa Volvon lainaamisesta Karstulan (koti)kisoihin. Syksyn kisoissa kun autoon ei saanut kunnollista tuntumaa, joten halu oli päästä kokeilemaan isoa rautaa vielä uudelleen. Vilppulassa kuitenkin lainaaminen joutui vaakalaudalle, kun koneen motti tykkäsi levitä. Pari mäntää lopetti sponssaamisen ja Samasella olikin kiirus saada auto kisaan mukaan. Volvon lisäksi kun oli saatava kolmoskorinen Escorttikin valmiiksi.

Molemmat kuitenkin valmistuivat ja lopulta aikaa jäi testaamiseenkin. Kisaa edeltävänä viikonloppuna autoa käytiin Sahrajärven Konttiperällä porukalla säätämässä ja samalla penkit sun muut asennettiin sopiviin asemiin. Samanenkin tietää teamin taipumuksen autojen ruttaamiseen, joten pellit pitäisi kuulemma kisan jälkeen oikoa itse.

Koska Escort oli Jyväskylässä ja Volvo Konttiperällä, oli yksinkertaisempaa, että Siekkisten kärrylle lastataan Fordi. Samanen toi auton Uuraisille perjantai-iltana ohi kulkiessaan ja jatkoi sitten matkaa Sahrajärvelle. Kisa-aamuna sai sitten kerrankin rauhassa heräillä, kun lähtö tapahtui vasta kymmenen jälkeen. Kisapaikalla oli sitten vielä pieniä touhuja molemmissa autoissa, vöiden laittoa sun muuta. Mutta kaikki oli valmista jo pari tuntia ennen kisan alkua. Kummassakaan autossa ei ollut sen suurempia sanomisia katsastuksessa. Hiljalleen kello eteni kohti kahta.

Lopulta kahden maissa yhdistetty nuorten ja naisten luokka aloitettiin ja Jompella oli vuorossa viimeinen alkuerälähtö. Lähdön hetkellä tuli ongelmia, eikä auto suostunut kunnolla viivasta lähtemään. Sijoitus kuitenkin parani parilla pykälällä, kun edellä menneet kilkkailivat toisiaan ekassa mutkassa. Sama hyytyminen iski autoon kuitenkin uudelleen hetken päästä ja taakse jääneet pääsivät uudestaan edelle. Niinpä jumbosijan turvin mentiin keräilyihin.


Nyt vimosena, mutta maalissa kolmantena.

Tässä vaiheessa ei ollut sen tarkempaa tietoa, mikä olisi aiheuttanut nuo pari hyytymistä. Joten mies uudestaan viivalle ilman suurempia huoltoja. Kierroksia koneeseen niin paljon, ettei varmasti hyydy. Totta kai renkaat jättivät uloimman kerroksensa lähtöpaikalle, mutta nyt kuitenkin auto lähti jo muiden matkaan. Lähtösuoralla tuli pientä kahinaa, kun Viitasaaren Volkkari ei meinannut antaa suosiolla tietä. Volvosta repesi samalla rengas ja kahden jatkaessa jatkopaikalle pääseminen muodostui mahdottomaksi.

Tyhjästä renkaasta huolimatta Jomppe jätti toisen Fiateistakin taakseen ja ajeli kolmantena. Puhjennut rengas oli onneksi radan keskiosan puolella, joten Volvo ei vallan mahdottomasti puskenut. Samainen Volkkari pääsi vielä toisella kierroksella kuittaamaan, mutta hetkeä myöhemmin pyörähti Jompen pienoisella (?) avustuksella. Lähdön kolmas sija ja homma oli siinä.

Ennen kardaaniluokkaa penkin siirto ja vöiden kiristys. Koska keräilyssä auto oli toiminut koneen puolesta hyvin, ei sille osattu tehdä mitään. Kolmas alkuerä toi samalle viivalle Samasen. Lähtö meni kohtuullisesti ja sijoitukseksi vakiintui kuudes, juuri Samasen takana. Menohaluja olisi ollut enemmänkin, mutta Samasta ei uskaltanut ryhtyä ohittelemaan. Olisi saattanut auton vuokra nousta taivaisiin, jos olisi tullut kilkkaus...

Toisella kierroksella keskilenkillä Järviseudun 128 tuli sumeilematta kylkeen, kun juuri olin härkkimässä Joroisten pikku-Volvoa. Hetken ajan auto vei miestä ja ainakin kolmesti kolautin kanssakilpailijoita. Tietenkään omankaan Volvon pellit ei siitä varsinaisesti tykänneet. Olisin ehkä vielä kyennyt Joroisten Volvon edelle, mutta samalla iski samanlainen hyytyminen kuin Jompen alkuerässä. Kaiken härdellin jälkeen sijoitus oli viides eli ensimmäinen keräilyihin menijä.

Varikolla etulokasuojia vähän parempiin kuosiin ja ensimmäiseen keräilyyn. Viivalla lähtöä odotellessa kone puutui aivan täysin ja pysyi vain pumppaamalla käynnissä. Yritin kuitenkin lähteä muiden matkaan, mutta kytkimen noustessa auto puutui. Lähtösuoran ajan yritin kaikin keinoin saada vehjettä pelittämään ja ehdin jo ajatella varikolle ajamista, kunnes motti taas heräsi henkiin. Muut olivat kuitenkin jo auttamattoman kaukana, joten lähtö meni hauskanpidoksi.

Vielä kahdesti keskilenkillä kone puutui. Molemmilla kerroilla veto loppui kuin seinään ja seurauksena oli pyörähdys. Toisella kerralla sitten kone sammui eikä suostunut enää käynnistymään. Narun perässä varikolle. Koska suunnitelmissa oli koko ajan ollut vain kardaaniluokan ajaminen, kisa päättyi tähän.

Volvo kuitenkin esiintyi vielä yleisenkin puolella. Samanen joutui turvautumaan siihen, kun Escortista vetari korkkasi. Pienten säätelyjen jälkeen auto toimi vähän paremmin, mutta kumma hyytymisilmiö vaivasi edelleen. Samanen sai kuitenkin autoon vielä muutaman lommon, joten päiväksi riittää hommia pajalla.

Omat kisat oli sitten siinä. Paikalla oli kuitenkin paljon muita tuttuja erikoisilla vehkeillä, joista parhaiten kulki Flyktmanin / Kivelän Taihatsu. Nuorissa Jukka eteni finaalikarsintoihin asti ja kardaaniluokassa Nappu piti alkuerässä kolmatta sijaa, kunnes ohjaus hajosi. Pakko on mainita, että samaisessa kardaaniluokassa napsahti seuralle kolmoisvoitto.


Napun takana aika nimekäs joukkio: Viljasalo, Piispanen, R Malinen sekä V Siekkinen.

Loppu kisa menikin sitten oikeaa ostokasta etsiessä. Lopulta harkittavana oli pari Escortia ja Reisjärven miesten pikku-Volvo. Volvo vaikutti lopulta parhaimmalta valinnalta ja siitä tehtiin pari tarjousta. Yhteensä tarjouksia oli viisi ja tällä kertaa onni sattui olemaan Jompen puolella. Jo aamulla oli sovittu Poikosen kanssa, että mahdollinen ostoauto saadaan jättää miehen pihaan. Auto saatiin kuitenkin suoraan Uuraisille, kun Johansson suostui sen kuljettamaan. Miehen Saab kun palasi kotiinsa Rantasalmelle.

Taas kerran jouduttiin ostettu auto työntämään kyytiin (vrt. Mirafiorin osto), mutta eiköhän se saada kisakuntoon ennen heinäkuun puolta väliä. Aikomuksena on viedä vehje takaisin kotimaisemiinsa Suonenjoelle.

PS 19.09.2003: Lopulta löytyi se vika Volvon kummaan nykimiseenkin. Bensapumppu ei toiminut täysillä tehoilla, joten bensantaso pääsi ailahtelemaan liian paljon.

TULOKSET

Yleinen
01. Marko Kettumäki OrSUA Retu Racing Fiat
02. Veli Laaksonen JämSUA Näppylä Team Fiat
03. Tapani Rautiainen KarstUA Luutalyyli Ford
04. Marko Koivisto KauhUA JME-Racing VW
05. Jari Salminen TohUA VW
06. Martti Leppänen ViiUA Neste Viitasaari VW
07. Marko Kokko JärvisUA WWR Datsun
08. Jussi-Pekka Piispanen OUA Pizzeria Napoli Fiat
 
Etuveto / Kardaani
01. Keijo Vainio UuUA Team Hautra VW
02. Samuli Anttila UuUA Sorvaamo Toyota
03. Arto Johansson UuUA Saab 99
04. Marko Kokko JärvisUA WWR Datsun
05. Sami Hietala AL-Härmä Ruosteenesto Ford
06. Ari Alanen JärvisUA WWR Fiat 128
07. Veini Siekkinen LMM Saab Super
08. Mika Takaluoma LapUA IKL Opel
10. Tommi Rimpeläinen UuUA Saab 99
 
Nuoret / Naiset
01. Matias Kauppinen KannMK/UA Saab 96
02. Jussi Tenhunen SuonUA Pienkone VW
03. Jarkko Nikara SaaUA Team Hautra VW
04. Heli Lindroos JyvUA Konepaja VW
05. Heidi Pirkkalainen KonnMK/UA VW
06. Petra Vesterinen KonnMK/UA Tetra Rex VW
07. Juuso Salminen OrSUA Retu Racing Fiat
08. Mika Välkky ÄhtUA SK-Motorsport VW