HUNTERS RACING TEAM

 

Karnevaali JM
Suonenjoen UA 08.07.2006
Suonenjoen RC-rata

Ajaja:
Jyrki Siekkinen
Tero Mösö

Huolto:
Jouko Siekkinen
Anu Siekkinen
Kati Huuskonen

Auto:
Volvo 244 GLE


Pientä huoltoa se vaatii vaan.

Kun tuotiin auto pihaan ja tuumattiin, että lähdetkö Karnevaaleihin ajamaan, niin vaikeahan tuosta olisi ollut kieltäytyä. Niinpä paikan päälle pitämään hauskaa koko rahan edestä. Tero vielä innostui pyöräyttämään yleisen luokan, niin sai tuplasti hupia.

Kisapaikalle ilman suuria toimenpiteitä, vähän kaasareita kateltiin, kiekkamittari kehiin, Tero vaihtoi Aquat taakse ja semmoista. Katastus ok, tuulilasista tuli merkintä joka oli odotettua. Sitten kahtelemaan omaa ajovuoroa.

Pappojen ja nu/na -luokan jälkeen evk vuoroon. Kuudes alkuerä, kakkosrata. Ja vaikka kuinka oli etukäteen juteltu, että kunhan käy radalla pyörimässä, niin ei sitä ihan suosiolla periksi anna. Yksi semeihin ja neljä välieriin. Kohtuullinen lähtö ja muiden mukana ekaan mutkaan. Ruuhkaa, joutu kiertelemään ulkoa ja aikaa paloi.

Keskilenkillä taas ruuhkaa, lopulta sain ajatettua Mäntyharjusen Opelin ohi ja välieräpaikka alkoi olla plakkarissa. Etupää oli toivottoman löysä ja takalenkin hiekalla tuli lähinnä merisairas olo siitä pomppimisesta. Oli kyllä tiedossa, mutta laiskuus, se laiskuus...

Toisella kierroksella vielä hyytyvän Palviaisen ohi ja sijoitus kolmas. Opeli pysyi takana, hmm, no jos nyt ei suosiolla niin pysyi kuitenkin. Kilvanajoa parhaimmillaan. Välieriin, eli päivän tavoite täynnä.


Yleisen keräily.

Välierään kolmosrata. Neljä eteenpäin, tavoite oli vielä nousta. Samaan lähtöön vieläpä Kimmo, Saaba-Hannu ja Wild ex-Fiestalla. Jostain syystä nyykähti täysin viivalle, vaikka oli samat kierrokset kuin alkuerässä. Ilmeisesti kuumana kone olis vaatinu lisää jerkkua. Ja olihan renkaatkin lämmitetty, lämpöä kuitenkin se joku 30 astetta.

Ekaan mutkaan kuitenkin "hyvissä katseluasemissa". Kimmo käänti Mirkun keskelle pölypilveä ja totesin että samasta mennään. Rytinä aukesi hyvin ja siitä päästiin molemmat kuittaamaan. Sija viides, edessä Hannu ja Kimmo. Tökkäsin yhden Saabin vielä pois sivulta ja sitten keskilenkille.

Ja sitten taas niitä kädettömän suorituksia. En vilkassu peiliin kun oletin että Saabi pysyy siellä takana. Vaan kun ei, tinttasi takaoven kohdalle niin että tuntui. Sitten pyörittiin molemmat keskilenkillä ja pojat karkasi semeihin. Vähän oli turha liike, siinä olisi ollut molemmilla vielä saumat yrittää jatkopaikkaa.

Meinasin kaatuakin, kun tökkäsi penkkaan. Onneksi oli massaa enemmän kuin vauhtia ja käväisi vain kahdella pyörällä. Kierrokset täyteen ja varikolle. Vähän v***ttikin alkuun, mutta mitäpä noista.

Tero hauskuutti yleisöä myöskin kahden lähdön verran, ja sitten kotiin. Pitänee auton lainan edestä touhuta etupää kuntoon ja penkityksellä voisi puuttuvia hevosia saada lisää. Muuten ihan ok laite.


Siellä hyökätään. Yleisen alkuerä.