HUNTERS RACING TEAM

Matka Thakhekiin

Reissun päällä:
Herra W
Herra Y
Mr. Hyaena

Alan ammattilainen tarkkailee jatkuvasti Volvon päällä olevaa lumikerrostumaa, etenkin sen huippuarvoja sekä jääsedimenttien koostumusta.

Kyseinen seuranta vaatii monimutkaisia optisia laitteita eikä statistiikkaan perustuvaa jatkoanalyysia ole helppo selittää amatööreille. Asiaa voisi kuitenkin avata sen verran, että kun silmäsi havaitsevat lunta niin lähde matkoille.

Kumman kuvan valitset? Jos pidät tätä tyhmänä kysymyksenä niin muista, että maailmassa on useampi miljardi ihmistä, jotka eivät ole koskaan nähneet lunta. Osa heistä haluaisi kovasti nähdä.

20.12. keskiviikko Ryyniby: Matkustaminen tuntuu menevän aina vain vaikeammaksi. Tällä kertaa piti painia (kotimaisten) viranomaisten kanssa erinäisistä paperitöistä. Ja hermoilla, kun mukaan otettavia papereita ei meinannut tulla postissa. Osin tämä oli kiinni omasta saamattomuudesta. Osin.

Lisää tästä myöhemmin.

6.1. lauantai Doha: Qatar Airways tarjosi välilaskun Dohassa. Ja tiimiläiset ovat k***päitä luonnostaan. Ihan vain sen takia otimme matkaevääksi säilykepossua. Näin sitä kunnioitetaan muita kulttuureita.

Kuten ehkä jo arvasittekin, niin tämä oli minun idea. En ole tästä erityisen ylpeä. En toisaalta osaa kyllä hävetäkään.

Historialuento: Sianlihan syömiskielto löytyy Vanhasta Testamentista, 3. ja 5. Mooseksen kirjasta. Jostain syystä syntiset kristityt eivät tätä noudata, juutalaiset kylläkin. Sama ohjeistus löytyy tunnetusti myös Koraanista.

Näitä jo paljon aiemmin antiikin Egyptissä osa possesta pidättäytyi sianlihasta. Sikäläinen aurinkouskonto toimi pohjana näille myöhemmille uskomusjärjestelmille, joten tämä sikajuttu seurasi ilmeisesti siinä samalla.

Yksi teoria ikivanhasta possuvastaisuudesta on sen lihassa esiintyvä trikiinimato, joka pelotti ja pelottaa ihmisiä. Ja onhan tällä helppo luoda me vs. he -henkeä. Populismin keinot ovat ikivanhat.

Henkilökohtaisesti olen sen verran auktoriteettivastainen, että en jaksa olla syömättä jotain vain koska pappi sanoo soo soo. Meille ihmisille on annettu järki, käyttäkää sitä.

"You shouldn't abstain from pork just 'cause you think that I want you to /
You can eat pork 'cause why the fuck would I give a shit? /
I created the universe, think I'd draw the line at the fucking deli aisle? /"
- Bo Burnham, From God's Perspective

6.1. lauantai Doha: Mutta syötiin täällä oikeaakin ruokaa. Kana oli oikein hyvää, hinta toki oli aika paha. Öljyvaltio ja lentokenttä, niinpä. On täällä myös Burger King, jos se on sinun juttu.

Hamadin kansainvälinen lentokenttä on näyteikkuna qatarilaiseen maailmaan. Se näkyy. Ja ymmärrän kyllä, että raharikkaiden iilimatojen miellyttäminen on tärkeämpää kuin köyhien reppureissaajien. Ja siis viihtyyhän täällä. Vessoja siivotaan _kaiken_ aikaa ja halukkaille on tupakkakoppeja, sekään kun ei ole enää itsestäänselvyys. Itse sitä vain miettii, että ovatko siivoojatkin orjatyöläisiä vai maksetaanko heille edes se minimipalkka?

Kentän huono puoli on, että lähtevien lentojen näyttötaulut eivät pysy suurten lentomäärien mukana. Tai kuten minä asian ilmaisen, 'jos lentokentälle on saatu raahattua näytille joku McLarenin mopoauto, niin ei pitäisi olla mahdotonta saada niin monta infonäyttöä, että tunnin päästä maasta irtoava lento näkyisi niissä'. Tämän ongelman voi ohittaa käymällä infopisteellä. Tosin tulomatkalla neuvoivat lähtöportiksi A5 eikä B10. Mutta pieni juoksulenkki tekee vain terää.

Itse Qatar Airwaysille ei mitään huonoa. 5/5 palvelu jälleen.

Ei kun joo. Sen verran, että Qatar sensuroi elokuvia niin rankalla kädellä, että niitä ei jaksa katsoa. Sillä mitä on Kingsman ilman sitä kirkkokohtausta tai The Spy Who Dumped Me ilman sitä amfetamiiniläppää? On toki tietysti myös poikkeuksia. Esimerkiksi molemmat Sicariot ovat täydellisiä, vaikka niistä leikkaisi puolet pois.

Mutta onni on... Manic Street Preachersin musiikki.

"The world is full of refugees /
They're just like you and just like me /
But as people we have a choice /
To end the void with all its force /"
- Manic Street Preachers

"Tsunami tsunami came washing over me /"
- Aki Sirkesalo

"Jos sä tolereittaat tän, sun childrenit on next"
- Radio Rock

7.1. sunnuntai Bangkok (Hua Lamphong): Päivä Bangkokissa. Lento oli kentässä aamulla ja yöjuna lähtee illalla. Jos olisi halua, niin onhan täällä vaikka mitä skybaareja. Ja jos olisi rahaa, niin saattaisinpa ottaa hotellihuoneen muutamaksi tunniksi. Enkä tarkoita nyt sitä Pattaya-mallin tuntiveloitteista.

Sen sijaan meidän valinta oli ajan tappaminen lähirafloissa, esimerkiksi @ Hua Lamphong Hostelin alakerrassa pizzan ja oluen seurassa. Tämä on edelleen hyvä hawaii, muttei enää maailman paras.

Lähiaikoina nelikerroksinen Bang Sue Grand Station korvaa Hua Lamphongin Bangkokin junahubina. Jälkimmäisen yli satavuotias päärakennus selviää kuitenkin muutoksesta ja muuntuu museoksi. Jännä nähdä miten paljon tämä kulmaus muuttuu sen seurauksena.

8.1. maanantai Special Express 25: Junamainen aamupala. Pikakahvi ja mikroaaltouunissa lämmitetty riisimunasetti maksoi kolmisen euroa. Reissupäivinä tulee kyllä kieltämättä syötyä hyvin terveellisesti. Ihan kuin unenpuute ei olisi jo tarpeeksi.

(toim.huom.) Lepopäivinä tuleekin sitten puolestaan ryypättyä tarpeeksi. Eli ei tämä elämä ole elimistölle mitään herkkua. No, kohtahan se loppuu.

Junaan voi nykyään ostaa liput etukäteen netistä. Välillä nukkumapaikat ovat täynnä, joten se ei ole aivan hullu ajatus, jos matkapäivä on tiedossa jo hyvissä ajoin. Istumapaikoille pääsee toki aina.

8.1. maanantai Vientiane (Thanaleng): Mutta onneksi matkaaminen alkaa olla jo voiton puolella.

Thanalengin kansainvälinen juna-asema on toistaiseksi Laosin ainoa. Sen ainoa juna kulkee Nong Khaihin. Kiinalaisten parhaillaan rakentama Vientiane-Boten junarata muuttaa tämän, varsinkin kunhan se tulevaisuudessa yhdistetään Pan-Asia Railway Networkiin Singaporesta Kunmingiin. Sen jälkeen Laos ei ole entisensä. Hyvässä ja pahassa.

8.1. maanantai Vientiane: Viimeinen etappi tehdään aina tyylillä, eli Hiluxin lavalla. Tämä on yksi niitä asioita, jonka haluaisin kopioida Suomeen. Kesäaikaan siis.

8.1. maanantai Vientiane (Khamhoung): Perillä.

Tuli rakennutettua talo, 'house of sleep'. Tai Aasian-tukikohta, kuten eräät tämän nimesivät. Tai vielä se on hieman kesken. Pihahommia, ja yläkerrasta puuttuu kaiteet. Humalaiselle suomalaiselle se saattaa olla riskialtista.

Käytettiin vietnamilaisia siirtolaisia, kuten täällä on tapana. Perusduunarin palkka on 10e /pvä, erityistaidoista maksetaan enemmän. Mukavia tyyppejä, välillä tuli ostettua perjantain kunniaksi pullo viskiä joka tuhottiin porukalla. Joillain äijistä palkasta meni kiintiöosa ya ban sauhutteluun eli suomeksi sanottuna metamfetamiiniin. Mutta se ei ole minun asia mennä moralisoimaan.

"Don't give a fuck when it ain't your turn to give a fuck"
- William Bunk Moreland, The Wire

Viranomaisten kanssa ei tarvitse liikaa tapella. Käyt näyttämässä suunnitelmat kyläpäällikölle ja homma on sillä selvä.

9.1. tiistai Vientiane (Khamhoung): Tämä vaatii ehkä hieman selittämistä.

Täällä päin jokaiseen makuuhuoneeseen rakennetaan oma vessa. Suunnittelun kukkanen aiheutti sen, että yhdessä huoneista vessan ovella pystyy halutessaan kolauttamaan vessan peiliä. Tämä huone tuli annettua tiimikaverille. Ja kun suullinen huomauttaminen tahi ensimmäinen kirjallinen huomautus muotoa 'varo peiliä' ei tepsinyt, niin sitten mentiin tällä.

Tepsi.

10.1. keskiviikko Vientiane (Khamhoung): Ennen tien päälle lähtemistä voi halutessaan käydä hakemassa siunausta läheisimmästä temppelistä. Ja viemässä kynttilän appiukon stupalle.

Jos muuten olet nälissäsi eikä sinulla ole ns. massia päällä, niin Laosissa saat temppelissä ruokaa. Sen eteen pitää toki tehdä töitä, mutta niinhän sen pitää ollakin. Eikä tämä ole vihje niille länkkärikerjäläisille, joita siellä täällä näkee. V***u miten kuvottava tapa matkustaa.

Ja voi temppelissä vierailla muutenkin, vaikkapa käydä opettamassa munkeille englantia. Jonkun paikallisen suullinen suositus ei ole pakollinen, mutta ei siitä haittaakaan ole. Sen jälkeen mennään luostarin ykkösmunkin juttusille ja jos saat vakuutettua olevasi oikealla asialla, niin pääset 'opettamaan'. Eli jutustelemaan munkkien kanssa englanniksi. Eikä kannata turhia jännittää, ei tarvitse olla opettajan tasoinen suorittaja.

Ja toisin kuin elämässä yleensä, niin hyvästä yrityksestäkin palkitaan. Ei luonnollisestikaan rahallisesti, vaan muuten.

Joskus kannattaa tehdä asioita, joista voi olla hyvällä tavalla ylpeä.

11.1. torstai Vientiane: Ja ennen kuin jätetään maailman uneliaimman pääkaupungin vilinä sekä osa perheestä taakse, niin kunnon juhla-ateria on paikallaan. Paikallinen tapa juhlistaa on 'seafood buffet', hintaa 7-12e /hlö, riippuen paikasta.

Pöydän vierellä on hiiligrilli ja pöydällä hiilillä lämmitettävä... niin, tuommoinen. Yhdistetty bbq ja hot pot? Buffetpöydästä haetaan mitä halutaan, ja kypsennetään miten halutaan. Reissutoveri kokeili neljää uutta eläinlajia. Rohkea jamppa.

Niin on siellä possuakin, jos haluaa tutumpaa. Ja olutta.

Äyriäisetkin ovat muuten myös kiellettyjä Raamatun mukaan. Unohtiko pappisi kertoa tämän sinulle? Ymmärrän. Eihän siltä lasten n***imiselta kerkiä ihan kaikkeen.

12.1. perjantai Phôn-Hông: Viikonlopuksi Viengiin, baby.

Kuskin juoma on mielenkiintoinen. Kuva on lavastettu. Tai sitten ei. Ja Heineken on alkoholitonta. Tai sitten ei.

Toisaalta täällä niin moni ammattiautoilija vetää ya ban voimalla, että tien päälle lähteminen on aina pieni riski. Siihen nähden yksi Heineken on kuin hiekanjyvä Saharassa.

12.1. perjantai Vang Khi: Kommunistisessakin maassa voi olla pörssi, Lao Securities Exchange, perustettu 2011.

Tavan kansalle tutumpi pörssikeinottelun muoto on kuitenkin karja. Yksittäisiä lehmiä ostetaan ja myydään jatkuvasti, ja laumassa saattaa jokainen yksilö olla eri ihmisen omistama. Meklarina toimii joku kyläläinen, joka pitää laumasta huolta ja saa luonnollisesti vaivanpalkkaa. Paimentaminen tarkoittaa yleensä sitä, että aamulla lauma viedään tien varteen syömään mitä sieltä nyt ikinä sattuu löytymään ja yöksi lehmät kerätään turvaan petoeläimiltä.

Ja jos lehmä jää auton alle, niin se on henkilökohtainen pörssiromahdus. Vastaavasti pääomaansa saa kasvatettua jokaisen vasikan myötä.

Omistan nykyään itsekin pari. Sai puoleen hintaan.

13.1. lauantai Vang Vieng: Luolaan. Täällähän näitä riittää. En nyt juuri muista minkä niminen tämä oli, mutta näitä riittää. Sisäänpääsy on yleensä euron, matkaan saa taskulampun joka toimii lähtiessä vaan ei aina palatessa. Mutta kaikilla meillähän on mukana matkaajan ykkösvaruste ja länsimaisen degeneraation keihäänkärki, eli älypuhelin.

Kuva ei ole kaikkein onnistunein, mutta tässä on edustettuna valopää. Ihan sen takia.

13.1. lauantai Vang Vieng: Käytiin appelsiinifarmilla. Meikäläisittäin tämä on ehkä enemmän mandariini tai joku sen johdannainen.

Tässä ei ole mitään ihmeellistä. Kunhan vain halusin ilmaista, että nuo suoraan puusta napatut hetelmät ovat aivan s***anan maukkaita. Eivät ole luomua, mutta eivät myöskään niin pintaruiskutettuja, että kuoriessa on pidettävä hanskoja. Tsekkaa joskus Prisma-appelsiinin tuoteseloste.

Kylän ympäristössä on näitä farmeja paljon ja ilmeisesti täällä järjestetään ihan opastettuja reissujakin. Me ei osata semmoisia, joten ajettiin vain pihaan. Jos menet tietoisesti ihmettelemään paikallista maataloutta, niin ole kohtelias ja osta lopuksi ainakin yksi pussillinen hedelmiä. Löytyy valmiiksi poimittuna ja saa niitä poimia itsekin.

Hiluxin ilmastointi on näemmä pois päältä. Olisiko ollut viileämpi päivä, tai sitten jäbät ovat jo hieman tottuneet ilmastoon. Akklimatisaatio on se sana, jota haet. Toisaalta pahiten ryvettynyt matkalainen jäi rapuloissaan ja malarialääkityksen aiheuttamine unenpuutteineen sängyn pohjalle. Ehkä silläkin oli vaikutusta.

Itse en tosiaan ole enää muutamaan reissuun käyttänyt malarialääkitystä. Ja jos käyttäisinkin, niin ostaisin tabletit paikan päältä enkä Suomesta. Sama tavara, eri hinta. Jos ja kun olet minua vastuuntuntoisempi, niin hoida lääkitys kuosiin ja homma on sillä selvä. Malaria on toki maailman pahimpia terveysongelmia, mutta länsimaalaisten hysteria sen ympärillä on lääkeyhtiöiden luomaa.

Inforuutu: WHO:n arvion mukaan vuoden 2018 malariatapauksista 93 prosenttia esiintyi Afrikassa ja kuolleista 70 prosenttia oli alle viisivuotiaita. Vähemmän tunnettua on, että Suomessakin esiintyi malariaa vuosisatojen ajan. Ensimmäinen epidemia koettiin 30-vuotisen sodan aikoihin ja vuosien 1750 ja 1850 välillä Suomessa malariaan kuoli arviolta 10 000 ihmistä.

Samoihin aikoihin Ahvenanmaalla käytännössä jokainen ihminen sairasti malarian ainakin kerran elämässään. Perhekoon pieneneminen ja asumisen nykyaikaistuminen hävitti aikoinaan sairauden Suomesta. Mutta vielä jatkosodan aikaan Kannaksella oli malariaepidemia ja periaatteessa osa malariahyttyslajeista voisi edelleen selviytyä Suomessakin ympärivuotisesti, sisätiloissa.

Vuosittain Suomessa todetaan noin 40 tapausta, joista 80-100 prosenttia on hankittu Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Kuolleita on viimeisten vuosikymmenten aikana kolme, kaikki ovat johtuneet siitä ettei sairautta ole hoidettu ajoissa tai ollenkaan.

Hoh. Päästiinpä taas kauas appelsiinista. Olen tässä kieltämättä taitava.

14.1. sunnuntai Vang Vieng: Ja sitten Smile Beach Bar, kaupungin paras baari KPB sekä myös maailman paras baari MPB.

Ämpäritolkulla paikallista vodkaa tahi viskiä (päiväsaikaan kaksi yhden hinnalla), ambient trancea ja sielun täydellinen lepotila.

18.1. torstai Thakhekin lähistöllä: Sitten taas rinkat lavalle ja matkaan. Tällä kertaa suuntana etelä ja Thakhekin vajaan sadan tuhannen ihmisen kaupunki.

Tai ei itse Thakhekissa sinällään ole mitään näkemistä. Ranskalaistyylinen ihan perusnätti Aasia-kaupunki, turistien määrä kasvaa tasaisesti Lao-Thai Friendship Bridge numero kolmen myötä. Valtaosalle juttu on Thakhek Loop eli 3-4 päivän omatoiminen motskarilenkki keskelle kauneinta Laosia. Tsekatkaa netistä.

19.1. perjantai Thakhek (Vieng Kham): Hiluxin lavalla matkustaminen on taitolaji. Aamulla ennen auringonnousua on pirun kylmä (kuvassa), auringonnousun aikaan on noin vartin ajan oikein mukava ilmasto ja sen jälkeen on pirullisen kuuma. Kerrankin tiimi suosittelee aurinkovoiteita, paitsi tietysti jos haluat punaisen, aatteen värisen ihon. Minä en halunnut.

Aamupala hoidettiin Thakhekin torin antimilla ja sitten kohti Kong Lorin luolaa, joka oli tämän etapin ykkösjuttu.

Inforuutu: Laonastes aenigmamus, "laotian rock rat", on rotta-orava, jonka fossiileita on löytynyt 11 miljoonan vuoden takaa, eli mioseenikauden keskivaiheilta. Sen myös luultiin kuolleen sukupuuttoon noihin aikoihin. Kuitenkin vuonna 1996 länsimaiset tutkijat löysivät jälleen yhden yksilön, tällä kertaa lihamyyjältä Thakhekin torilla.

Tämä ei ole ainoa kerta, kun tutkijat löytävät uuden eläinlajin paikalliselta torilta. Se kertoo miten koskematon mesta Laos edelleen osittain on.

19.1. perjantai Kong Lor Cave: Tämä on huikea. Sanoinko jo, että tämä on huikea? Joo, tämä on huikea. Tämä on niin huikea, että juuri tällaisten asioiden takia ihmisten pitäisi matkustaa enemmän.

Turistilta vaatii hieman suunnittelua päästä tänne. Jos majoitut Thakhekiin tai sen lähistölle, niin voit vuokrata mopon ja ajaa vajaat 200 km mestoille. Tahi jos olet kiireinen, niin Pakse-Vientiane -bussissa kannattaa jäädä oikealla pysäkillä pois ja etsiä sopiva minibussi, joka kuljettaa porukkaa pitkin Thakhek Loopia. Itse luolaretkeen puolestaan kannattaa varata tunti. Tai pari. Ainakin. Tosin kenellä tänne matkustavalla muka on aikataulu?

Me olimme tylsiä ja ajoimme omalla autolla. Sori.

Paikallinen kuski ja botski luolaretkeä varten kustantaa vähän toistakymmentä euroa. Ottavat kolmekin turistia yhteen veneeseen. Se saattoi olla kuivan kauden aikana pienimuotoinen virheliike. Mutta jos vene raapii pohjaa, niin eikun laidan yli ja työntämään.

Syytän vähän itseäni. Ja itseäni enemmän seurueen kehopositiivisinta jäsentä.

Enää kun ei saa sanoa edes läskiä lihavaksi. O tempora, o mores! Kohta ei varmaan saa enää edes sanoa kuopiolaisia sieluttomiksi idiooteiksi.

20.1. lauantai Thakhek: Viimeinen ilta. Seuraavat hetket jokainen meistä seikkaili omissa oloissaan. Yksi jatkoi uuden etsimistä eteläisestä Laosista, toinen palasi velvollisuuksien pariin Vientianeen ja sieltä Vietnamiin ja kolmas lähti... Ouluun?

Enkä usko, että tämä kolmikko enää matkustaa viikkotolkulla yhdessä. Ainakaan Thakhekissa. Omalla tavallaan haikea hetki, mutta kerta elämä heittelee näin niin mikäpä sen hienompi paikka heittää yläfemmat menneistä ajoista kuin Mekongin auringonlasku.

Ihan tuossa Mekongin rannalla on hyvä kadunpätkä, jossa on iltaisin kaupungin ykköskaturuoat. Se on kollektiivisesti myös KPB.

22.1. maanantai jossain Vietnamin rajalla: Allekirjoittanut lähti Hanoihin legalisoimaan papereita.

Bussi Vientianesta Hanoihin, matkaa noin 750 kilometriä. Aikaa menee suunnilleen vuorokausi, suurelta osin sen takia että A) pitää ylittää vuoristo B) varsinkin Laosin puolella tiet ovat todella huonoja C) rajalla pitää odottaa puoli yötä. On kuitenkin huomattavasti halvempi vaihtoehto kuin lentäminen.

Matkustusaikaa saattaa entisestään pidentää se, että rajalla bussista löydetään laittomasti rajan yli yrittäviä vietnamilaisia. Täällä kun ihmisillä ei A) ole passia B) se saattaa olla vanhentunut vuosia aiemmin, niin lisähinnasta bussikuskit yrittävät salakuljettaa heitä kotimaahansa. Aina se ei onnistu.

Ja omalta kohdalta tähän kaikkeen on syy, että Laosissa ei ole Suomen suurlähetystöä. Ymmärrän tämän, koska maiden välillä ei ole kaupankäyntiä. Yhtään. Bangkokissa ei voi hoitaa asioitaan, koska Laos kuuluu Vietnamin lähetystön määräysvallan alle. Ymmärrän tämänkin, koska jotenkin Kaakkois-Aasia on pitänyt jaotella jotta asiantuntemus olisi riittävällä tasolla.

Sen sijaan kiitän suuresti sitä, että kun olin ensin tapellut kuukausitolkulla* Laosin viranomaisten kanssa saadakseni paperiasiat kuntoon niin oletin että Suomen lähetystön kanssa asiat menisivät länsimaisella tehokkuudella. No such luck, paljastui ettei lähetystössä tiedetty Laosin käytännöistä eikä paperisotkuista oikeastaan mitään. Pidin sähköpostiluennon asiasta ja kunhan ulkoministeriö varmisti asioita jälleen muutaman kuukauden ajan niin he totesivat että oikeassa olin. Kiitos luottamuksesta.

Se on jännä, että yksittäisen ihmisen taistelua byrokratian tuulimyllyjä vastaan ei täysin ymmärrä ennen kuin sellaisen on kokenut itse. Tulee yllättävän voimaton olo. Toisena huomiona, en varmasti mene enää koskaan naimisiin. Ja tuskin eroankaan, ellen muusta syystä niin ihan vain paperisodan takia. Tosin Vietnamin päässä neiti H:lle kiitokset, hän yritti ja auttoikin paljon tässä kaikessa. Olet hyvä ihminen.

Noh, kävin samalla konsuliäänestämässä presidentinvaaleissa. En äänestänyt lahtaria. Enkä Huhtasaarta, koska mielestäni presidentillä olisi hyvä olla yli kaksi aivosolua.

23.1. tiistai Hà Nội: Mutta on Hanoissa hienojakin hetkiä. Kuten paikallinen kaupunkijärven tapainen, jonka rannalla voi katsella kalastajia tai ostaa sinua paljon köyhemmältä ihmiseltä ankansikiön, teekupillisen ja shotin jotain alkoholipitoista juomaa, jonka sisältöä en edes yrittänyt selvittää.

Muovituolit ja paikallinen seura kruunaavat illan. Eikä sanaakaan yhteistä kieltä. Juuri nämä hetket saavat kovapäisimmänkin sisäistämään, että tavalliset ihmiset ovat ihan samanlaisia kaikkialla. Eli kävitkö lomalla jossain turistikohteessa ja asuit koko ajan viiden tähden hotellissa? Wau.

Tea Hotel oli hyvin positiivinen yllätys. Double 16e /yö.

21.1. sunnuntai Thakhek: Samaan aik... eikun pari päivää aiemmin toisaalla. Jätimme tiimikaverin tylysti illansuussa tien varteen, josta tämmöinen värkki noukki hänet kyytiin ja kuljetti Pakseen.

Kaupunkien välinen bussiliikenne noudattaa kyllä aikatauluja, mutta yksittäiselle pysäkille semmoisia ei löydy. Mutta jos hyppäät kyytiin jossain Vientianen ja Paksen välissä, niin busseja kulkee aamusta pitkälle iltapäivään asti, molempiin suuntiin. Illalla ja yöllä olet enemmän tuurin varassa.

Ja eihän täällä oikeastaan ole pysäkkejä. Mutta kyllä ne turistin ottavat kyytiin, jos tarpeeksi heiluttelet käsiäsi.

22.1. maanantai Pakse: Matkalaisella ei ollut tarkkaa käsitystä mille bussiasemalle hää yön tunteina päätyi. Onneksi paikallinen tuk tuk -kuski heitti rahaa vastaan lähimmän matkatoimiston eteen. Sieltä suurella todennäköisyydellä osattaisiin järkätä kyytiä eteenpäin.

Tosin matkatoimisto ei auennut vielä muutamaan tuntiin. Mutta täällä tarkenee odotella. Ja aina jossain nurkan takana on guest house.

22.1. maanantai 4000 Islands: Nyt ollaan jo lähellä.

22.1. maanantai Don Det: Ja näin. Lopussa kiitos seisoo.

Don Detin saari Mekongin keskellä on Laosin rennoin mesta. Vihreä haisee eikä kenelläkään ole kiire. Siinä missä Vang Vieng on jo massaturismin runtelema, niin täällä on vielä jonkin verran rauhaa jäljellä. Ja hintataso on kohtuullinen. Katsotaan viiden vuoden päästä uudestaan.

Mutta täällä on vielä monta idyllistä saarta uhrattavaksi ihmisten vapaudenkaipuulle. Veikkaan, että tapahtuu sama kuin Thaimaan saarille joitain vuosikymmeniä aiemmin, eli yksi kerrallaan autenttisuus häviää. Jo nyt on tekeillä uusi saarikohde, koodinimi "Don Amsterdam".

Sitä odotellessa kuvan terassi on se sama, jossa Madventures kävi vierailemassa vuosia sitten. Kyseinen mr. Watin Happy Bar ja Guesthouse oli saaren ensimmäinen laatuaan, bungalow 5e /yö. Jos haluat päästä heti hyviin väleihin, niin vie receptionin mr. Manille ruisleipää ja salmiakkiviinaa. Hää tykkää niistä kuin savolainen puurosta.

Mopo kustantaa 8e /vrk, ehdottoman suositeltava tapa saarihyppelylle. Fillari on halvempi.

xx.x. x x: Samaan aikaan vielä jossain toisaalla. Reissutoverikin piti omaa kivaa. Tämmöisen kuvan sain jossain kohtaa. Kyllä se hawaiilta kovasti näyttää.

Huhujen mukaan reissutoveri olisi halunnut lähteä aikaisemmalla lennolla kotiin, koti-ikävään vedoten. Mutta toinen puolisko oli vakuuttanut, että 'hän ei miettisi kahta kertaa jos saisi joskus elämässään viettää aikaa moisissa maisemissa'. Siinäs näette. Naiset ovat tunnetusti fiksumpia.

27.1. lauantai jossain kylässä: Nuggetit tappelee.

Okei, ehkä on syytä puhua hieman kunnioittavammin kukkotappelusta, kieltämättä inhottavimmasta urheilulajista jota itse olen paikan päällä seurannut. Tämmöinen sattui kuitenkin vastaan ja katsomaan pääsi ilmaiseksi. Yksi ottelu tosin riitti. Ehkä olen kukkahattu, mutta oli vähän liian ilkeää katsottavaa.

Vaan toisaalta on myös muistettava, että hävittyyn otteluun asti kukolla on elämässä kaikki melkoisen hyvin. Niihin käytetään huomattava määrä rahaa ja rakkautta. Parhaat yksilöt yleensä myydään Thaimaan puolelle, jossa lajissa liikkuu isot rahat.

Joskus aiemmin olen myös syönyt kanakeittoa, jossa päätähtenä oli ottelunsa hävinnyt kukko. Sitä pidetään parempana lihaltaan kuin tavan kanaa, enkä voi väittää vastaan.

Niin. Viettää koko elämänsä verkkohäkissä vs. kärsiä verisesti viimeisen puolituntisen ajan. En ota kantaa.

1.2. torstai junassa: Ja sitten kotimatkalle. Koostuu samoista reittiosuuksista kuin menomatka.

2.2. perjantai Bangkok (Khaosan): Tosin tällä kertaa pysähdys Bangkokissa oli kahden yön mittainen. Itselleni olisi ehkä riittänyt lentokenttähotelli ja sen antimet, mutta totta h***ssa Khaosan Roadille, jos se on mahdollista. Toisin sanoen istuskelemaan Nat Guest Housen muovituoleille. Tänne saatiin kätevästi kasattua koko porukka odottamaan kotiin lähtöä.

Nämä reissut alkavat keski-ikäistyvien miesten tyylille ominaisesti toistamaan ihtiään. Sen huomaa raporteistakin. Ei oikein lähde enää.

4.2. sunnuntai Jyväskylä: Kotona odotti tuttu näky. Ja aamulla töihin.

Tuliaisina tällä kertaa mehtätyökaluja. Olin valmistautunut, että tulli mahtaisi haluta avata rinkan, mutta ei niitä kiinnostanut. Käsimatkatavaroihin en ehkä lähtisi laittamaan.

Perinteisesti näihin työkaluihin on käytetty jenkkimetallia, jota he roistovaltiona Laosiin tiputtivat pommien muodossa. Salaa tietenkin, koska niin roistovaltiot toimivat. Maahan, jonka kanssa he eivät koskaan ole olleet sodassa. Kiitos USA.

'Kill all Americans' on turhan vahva termi. Tyydyn niihin, joilla on valtaa asioihin.

--

"You know, a few months ago, I made a terrible mistake. I realized something, and instead of crushing the thought the moment it came I... I let it hang on, and now I know it to be true. And I'm afraid it's stuck in my head forever. These are the best days of our lives. It's a terrible thing to know, but I know it."
- The Count, The Boat That Rocked