HUNTERS RACING TEAM

 

Vauxhall Viva HC SL

Vuosimallia '73 ollut Viva tuli Siekkisen Tanelle 70-luvun lopussa. Auto oli päivittäisessä käytössä vuoteen '86 asti, ensin Tanella ja viimeisen puolen vuoden ajan Jokella. Tarvetta kakkosautolle ei kuitenkaan ollut, joten auto säilöttiin tallin perälle odottelemaan parempia aikoja. Loppujen lopuksi siitä odottelusta tuli 17 vuoden mittainen.

Autoa liikuteltiin ja 1256 cc konetta käynnisteltiin tasaisin väliajoin seitsemän vuoden ajan, mutta koska mitään käyttöä ei ollut silloinkaan näköpiirissä, jäi käynnistely pois ohjelmasta. Aika ajoin vehjettä kaupiteltiinkin, mutta sopivaa ostajaa ei löytynyt. Niinpä auto makasi kymmenen vuotta täysin koskemattomana.

Lopulta 2003 keväällä tuli viimeinen päätös hävittää auto pois pölyttymästä. Kaksi keskisuomalaista Viva-harrastajaa kiinnostuikin autosta ja Keuruulle auto lähti, 20 kaltaisensa seuraan. Mukana seurasi tallin perältä kaikki Tanen aikaiset Vivan osat, yhteensä kuusi pahvilaatikollista pienempää hilua sekä erinäinen kasa isompaa osaa, kuten lamppuja, maskeja, puskureita, latureita, startteja sekä osissa oleva vaihdelaatikko.