HUNTERS RACING TEAM

 

Ajelua
29.02.2004
Lamminmäen jäärata

Koska Rantasalmen reissusta päästiin kotio jo lauantaina, päätettiin seuraavana aamuna hakea oma kalusto kotiin Lamminmäen lähistöltä. Radalta kun tuli tietoa, että sinne on ilmestynyt vettä jään päälle. Silläpä arveltiin, että ajot tältä talvelta olisivat ohi.

Paikalle päästiin ja ensimmäisenä vastaan tuli Puttonen. Ulkorata kuulemma oli ajokiellossa, mutta sisemmällä radalla pääsisi ajamaan, se kun on kuiva. Bensaa otettiin mukaan vain siirtelyyn tarvittava määrä, mutta jäälle päätettiin silti Saabilla lähteä ihmettelemään.

Pienen herkistelyn jälkeen Baas suostui yhteistyöhön. Tosin takaluukun lukko ei suostunut toimimaan ensimmäisen aukaisun jälkeen. Sitä siinä yritettiin verrytellä, mutta lopulta se piti sitoa mustekalalla kiinni. Tarpeeksi tiukkaan sitä ei kuitenkaan saatu, joten luukku paukutti omaa rumpusooloaan koko päivän ajan.


Isommalla radalla oli pientä vesivahinkoa...

Totta kai ulkorata piti kiertää ja tarkastaa tilanne. Päädyissä oli tosiaan vettä, muttei toivottoman paljoa. Jos keli on tässä väliviikolla oikea, niin ensi viikonloppuna saattaisi vielä päästä isommallekin radalla ajamaan. Hautran kisaa ajatellen se olisi hyvä juttu, jotta erinäiset tiimit pääsevät testaamaan.

Sisärata olikin sitten täydessä iskussa. Tiukat päätykurvit tosin eivät oikein etuvetoiselle sopineet, kun käsijarrustakaan ei ole mitään apua. Ajamisen hauskuutta olisi nostanut pelkät nastarenkaat takana, muttei jaksanut alkaa vaihtohommiin. Kun sitä bensaakin oli kokonaiset 5 litraa.

Paikalle saapuivat myös Lahtiset uuden Saabin kanssa. Tämä 900 oli ruiskuversio. Siviiliauto, mutta pilalle ruostunut. Eli sopiva vehje tuhottavaksi jäällä. Keväällä auto saa ilmeisesti luovuttaa alakertansa ykköstykkiin... Moilanenkin innostui kaivamaan Volvonsa hangen alta. Ja kävihän siellä Flyktmania, Takasta sun muuta katselemassa menoa. Virtanen Racingin Escortti sen sijaan ei paikalla ollut, se kun meni kaupaksi tässä väliajalla.


Porukkaa tuntuu aina kertyvän.

Koska on toivoa, että ensi viikonloppunakin vielä radalle pääsee, niin Saab jätettiin vielä laanille makoilemaan. Volvo sen sijaan tuotiin kotipihaan. Se taitaa nyt päästä luovuttamaan koneensa seuraavaan evoon, tosin vaihtoehtoina on myös B21 ja viimeisimpänä tulokkaana B200. Saa nähdä, mitä tapahtuu.