HUNTERS RACING TEAM

 

Skoda Super 1.6

22.02.2003


Auton nykykunto. Kori alkaa ulkoapäin olla valmis.

Viime aikojen suurin urakka oli konehuoneen viimeistely. Koneen kiinnikkeiden muokkaaminen oli suhteellisen vaivaton urakka ja samalla perän pitkittäispalkkeihin hitsattiin lisätukia. Palkit kun itsessään ovat suhteellisen heikot.

Pako- ja imusarja odottelivat tallin nurkassa valmiina ja niiden asentaminen oli vaivaton operaatio. Sen sijaan moottorin suojaksi tuleva takatuki vaati pieniä muutoksia. Lisäksi takapeltiin piti leikata pieniä uria pakoputken kiinnikkeitä varten. Huohotinsäiliö (Karhu-styling) jäi jäljelle edesmenneistä koreista ja se sai oman paikkansa takakulmasta.

Ohjaamon puolella jarruvalot on asennettu katonrajaan. Sumuvalo on Jussin käytössä Volvossa, joten sitä ei vielä ole saanut laitettua. Lisäksi rakentelin sähköpääkeskuksen ratin viereen, josta vielä puuttuu öljynpainevalo. Päävirtakatkaisin ja starttinappula tulevat (kai) penkin viereen lattianrajaan.


Skodalla todellakin menee hyvin, nyt kun tärkeimmät osat on korvattu sakemannien tekniikalla.

Etutilaan on asenneltu bensatankki, pissapojan säiliö sekä syyläri varsin keskeiselle paikalle. Tulossa on vielä sähköinen bensapumppu ja pieniä pellinmuokkauksia, jotta ilma liikkuu ulospäin paremmin.

Vaihdelaatikko ja kone itsessään on siis täysin valmina. Lootana toimii perus 2.5 -loota heittopuolikkaalla. Koneen alakerrassa std-männät ja std-kampi. Kannessa Enemin A8 nokkasarja, pikkuisen touhuttu kansi, Dellorton pysty-40 (turbovalmiudella, taitaa mennä se puoli hukkaan) sekä omatekoinen pakosarja.

Konehuoneessa on vielä edessä startin laitto, vesiletkujen asentaminen sekä sähköjen vetäminen. Sähkötyöt on vielä muuallakin korissa alkutekijöissään. Lisäksi jarrut pitäisi viimeistellä ja korista ottaa vielä viimeiset turhat kilot pois.


Kai se jonkin sortin hulluutta on, kun näitä Zatopekkejä kasaa.

10.06.2003

Jotain on tullut kevään aikana tällekin vehkeelle tehtyä. Koska ensimmäistä kisaa autolle ei ole vielä(kään) laitettu lukkoon, ei vielä ole paniikkia kaikkea saada kuntoon. Mutta jarrut on nyt tehty loppuun asti. Tuli muuten uskomattoman hyvät, ei ole tainnut yhdessäkään vehkeessä aiemmin olla noin hyvin pitäviä. Tietysti uudet osat joka puolella saattavat vaikuttaa asiaan...

Sähköt on loppusuoralla eli lämpömittarin johdot pitäisi koriin vetää. Muuten kaikki sähköjohdot on paikoillaan. Koria on vielä tullut kevenneltyä rälläköinnin ja massanpoiston avulla. Vesiletkut ovat paikoillaan, samoin bensaletku.

Ekat savutkin koneesta on otettu ja hyvinhän se pauhasi, mitä nyt vähän uskalsi kaasua painaa. Kaasari tuli putsattua ja huollettua, samalla 32 mm sisäkurkkujen tilalle paikkansa löysivät 34 mm vastaavat. Nokan uusille säädöille piti saada hieman isompaa...

Tekemättä on vielä... niin, mitäs siinä vielä on? Pienten operaatioiden lisäksi kytkin pitää saada toimintaan, jotta voi testailla minkäkokoista rengasta taakse laitetaan. Oletuksena olisi, että 13" rengas sopisi laatikon välityksiin parhaiten, mutta saas nähdä. Lisäksi kaarista pitää hitsata muutama lappu koriin ja laittaa pultit kaarien juuriin. Siinä kai ne tärkeimmät...

18.06.2003

Jotta loput hitsaukset Sokotaan saataisiin tehtyä, piti auto viedä Lähteenmäkien pajalle. Kaaristä puuttui pari aluslevyä sekä muutama muu kiinnike koriin. Ne oli suhteellisen yksinkertaisia laitettavia. Myöskään takalevy ei suurempia ongelmia aiheuttanut, vaan on nyt tukevasti estämässä tuhoja konehuoneessa, jos joku sattuu takaapäin tönimään (jos joku sattuu taakse eksymään).

Kytkimen toimintakuntoon saattaminen olikin sitten jo hikisempi urakka. Porukalla yritettiin saada hydraulista järjestelmää pelittämään, mutta ei siitä kunnollista tullut. Siihen vaaditut muutokset olisivat olleet suurempi urakka kuin perusvaijerin vetäminen, joten hydrauliikasta luovuttiin. Nyt lattiantasossa komeilee upouusi vaijeri, ja samalla autosta tuli ajokuntoinen. Kummasti lämmittää mieltä, kun kahden vuoden työn jälkeen autolla voi ajella pitkin ja poikin kotipihaa.

Kiitokset projektissa auttaneille:
Putsi (kori)
K Malinen (moottori)
J Lähteenmäki (kori / sähköt)
V Lähteenmäki (kori / jarrut)
J Moisio (sääd. nokkapyörä)
S & JP Flyktman