HUNTERS RACING TEAM
Matka Vientianeen
Reissun päällä:
Herra Y
Mrs. Tiikeri
Mr. Riiviö
7.7. torstai Uurainen: Sain. Kuvan siis.
_Kiitos_ kaikille, jotka kävivät pitämässä Euroopan tukikohdan puutarhaa kuosissa. Pari kurkkua on siitä hyvästä pieni ja erittäin hyväksyttävä palkka. Vallan kun olivat kuulemma juuri niin herkullisia kuin tiesin niiden olevan.
Harmillisesti toisen kurkun taakse jäi 164-Volvo. Tosin sen nykykunnossa ei ole paljon esiteltävää.
Huomasitko, humble brag. Eikös näitä kuulu viljellä? Yritän olla sosmediainfluensserina aallonharjalla.
Eikä ole ollut aikaa laittaa sitä edes käyntiin. Maannut 80-luvulta asti, mutta uskoisin sen onnistuvan, jos olisi joskus aikaa. Lisähuomiona, että jarrunesteet on tallella. Volvo for life.
Perhe, kaverit, työ, harrastukset. Valitse enintään kolme.
7.7. torstai Thafalang: Ja manner vaihtuu jälleen. Ennen Thafalangista lähtöä kävimme tsekkaamassa myynnissä ollutta maapalasta. Grynderihommia siis.
Pienehkö saari ja maakaistale olisi yhteensä vajaa 3000 euroa. Sijainti reilu kilometri Thafalangin resortista yläjuoksulle. Oikein mainio paikka tehdä pienimuotoinen guest house ja toivoa turistien eksyvän paikalle.
Ongelma on, että näin syvällä maaseudulla maasta ei pysty helposti/ollenkaan tekemään virallisia papereita. Kyläpäällikön kanssa asiat voi sopia, mutta virallisten valtiollisten toimijoiden kanssa on eri asia. Eikä ole niin tarkkoja karttoja, mihin perustaa mitään.
Jätettiin siis toistaiseksi hautumaan. Tämä on todennäköisesti myynnissä vielä ensi kerrallakin. Ja ellei ole, niin näitä on tarjolla. En tiedä kaupankäynnistä paljoakaan, mutta yksittäiseen tuotteeseen hirttäytyminen ei kuulosta fiksulta.
Tosin kaikki eivät ajattele samalla tavalla. Myyjäpuolellakin joskus olleena se on onni.
7.7. torstai Thakhek Loop: Koska olimme jo täällä ja koska emme ole koskaan kiertäneet Thakhek Loopia ja koska kotiin ei ollut kiire, niin miksi ei. Pakko myöntää, yksi hienoimpia teitä joita on ollut kunnia päästä ajamaan. Paikoitellen ja ajoitellen todella, todella kaunista.
Kyseessä on siis 350 kilometrin lenkki pääosin pienemmillä teillä. Kaikki kuitenkin päällystettyjä.
Ja hei, ei yhtään falangia koko lenkillä. Siinä on teille muille haastetta lähivuosille, jos ja kun turismi lähtee taas elpymään.
Kansainvälinen ajokortti on hyvä olla olemassa, mutta jos yksittäinen poliisi haluaa rahaa niin sekään ei aina pelasta. Syy laskuttamiseen löytyy aina, jos on tahtoa.
Parempi konsti on hommata oman districtin poliisipäälliköltä erityislupa ajamiseen. Sitä paperia ei toistaiseksi ole yksikään poliisi uskaltanut kyseenalaistaa. Tosin paperin saaminen ehkä vaatii, että kyseinen päällikkö on tuttuja.
Hää asui aiemmin samalla kadulla.
Kv. ajokortin saa myös vaihdettua Laosin omaan viisivuotiseen ajokorttiin. Senkin saaminen saattaa vaatia verkostoitumista. Ensimmäisen saatuasi sen uusiminen käynee yhtä helposti kuin paikallisiltakin.
Mutta jos vuokraat mopedin, niin kv. ajokortti kelpaa ihan hyvin. Poliisi ajattelee, ettei sinulla ole paljoa rahaa.
7.7. torstai Xiangliab (Tham Nang Aen): Kyllä tässä voisi periaatteessa Indiana Jonesia kuvata. Tai Tomb Raideria.
Itse luolakin oli ihan hieno. Mutta itse suosittelisin Kong Loria, se on edelleen luonnon muovaamassa kunnossa. Tätä oli aika paljon rakennettu.
Btw, Alicia Vikander ei ollut hullumpi Lara. Ei tietenkään Rhona Mitran veroinen, mutta kuitenkin.
Ja on laatuleffan merkki, että pääsi femmalla ennakkonäytökseen. Ei sitten tullut koskaan jatkoa. Oh well.
7.7. torstai Xiangliab (Tham Nang Aen): Laolaiset ovat aikaansa edellä ja rakentavat jo kovaa vauhtia tulevaisuuden raunioita.
Muutaman sadan vuoden päästä nämäkin päässevät Indiana Jonesiin. Tai ehkä puhutaan jopa kymmenistä vuosista.
7.7. torstai Lak Sao: Vessatauko. Lisäksi paikallisella ABC:lla oli Thaimaan valtion omistama Amazon Café. Siispä kahvia, jotta jaksaa taas.
Tuo ei ole sumua, vaan sadetta. Harmi, että iski niskaan. Vuori näyttäisi varmaan ihan komealta.
8.7. perjantai Sang Au Dome: Perheen kotikylässä pitää aina käydä. Tai siis olen etuoikeutettu siellä käymään. Siellä odotti välittömät juhlat. Bile-eväinä tällä kertaa kaktusta maustesuolan kanssa sekä ankanverihyytelöä.
Pihan komein ankka joutui juhlien takia menettämään henkensä. On siis vähintäinkin kohtuullista maistaa kaikkea. Itse asiassa tämä hyytelöpalttu on oikein hyvää. Lisäksi sitä syömällä saa aina shokeerattua paikallisia. He kun luulevat ettei tätä kukaan falang söisi.
Kotimatka sujui Hiluxin lavalla. Se on mahtava tapa matkustaa.
8.7. perjantai Vientiane: Dieseliä löytyy, mutta ei bensaa. Third world problems.
Ei maailmasta öljy ole loppunut, ei edes tästä osasta maailmaa. Laosilla ei vain hetkellisesti ollut kansainvälistä valuuttaa ostaa mitään tällaisia ylellisyystuotteita. Jos luulit, että korona iski juuri sinuun kovasti, niin voihan pojat.
Sri Lankalla oli käsittääkseni samanlainen tilanne öljyn ja bensajonojen suhteen. Siellä meni mekkaloinniksi. Presidentti joutui lähtemään haneen; Malediivien ja Singaporen kautta Thaimaahan. Uutiskuvia asioista levisi ympäri maailman.
Laosin suhteen oli uutistoimistoilla paljon hiljaisempaa. Osin johtuu maan mielenkiinnottomuudesta, osin siitä että Laosissa puolueella on vielä (liikaa) valtaa. Mutta voisin kuvitella, että bensanpuutetta ei mikään nykyvaltio kestä loputtomiin. Valitettavasti maailma on rakennettu siten.
9.7. lauantai Vientiane (Xay): Saanko esitellä maailman huonoiten organisoidun rautatien?
Inforuutu: China-Laos Railway kulkee 422 kilometriä Vientianesta Boteniin ja on osa olevaa ja tulevaa Kunming-Singapore Railwaytä. Suunnitelmat hyväksyttiin 2009, rakentaminen alkoi 2016 ja valmista oli 3.12.2021. Kiinalaisten 'Vyö ja tie' pohjaa paljon tähän rautatiehen. Se on iso hanke.
Aloitetaan varausjärjestelmästä. Meno-paluulippuja ei saa. Mitään nettimahdollisuutta lippuihin ei tietenkään ole. Menolippuja saa ostettua vasta kolme päivää ennen junan lähtöä. Junalippuja saa kalliilla hotelleista yms., jotka ostavat ne fiksereiltä. Virallisesti lippuja saa ostettua itse juna-asemalta aamuisin ja iltapäivisin. Ja vaikka jonotat heti aamulla, niin et välttämättä saa mitään. Henkilökunta pimittää lippuja itselleen ja myy niitä itse eteenpäin.
Me saimme virallisen hintaiset liput, joskin ne heltisivät pitkähkön odottamisen jälkeen. Kiitos Ti. Ja lähtöpäivänä kaikki käskytetään paikalle tuntia ennen junan lähtemistä. Jonottamaan.
Ja joka käänteessä härväyksen määrä on ääretön. Sanoisin, että tämä kaikki pitää kokea itse. Ainakin kannattaa unohtaa kaikki, mitä kuvittelet tietäväsi juna-asemalla asioimisesta. Tämän nimenomaisen rautatien tarkoitus on kuljettaa rahtia, mutta voisi siitä henkilöliikenteestäkin huolehtia edes auttavasti.
9.7. lauantai Boten-Vientiane Railway: Itse juna on ok. Vuoroja on kaksi: hitaampi ja nopampi. Hinnassa on melko merkittävä ero. Meidän valinta oli siis selkeä. Eli hitaampi juna koostuu muutaman vuoden vanhoista kiinalaisista vaunuista. Ilmastoituja, siistejä ja hyviä. Hinta Prabangiin asti oli jotain 15 euron harimoilla.
Maisemat on myös ok.
Vettä tahi ruokaa ei tosin saa junasta ostettua. Siitä pieni miinus, vaikka sehän tarkoittaa että omia eväitä saa nauttia. Paremmassa junassa on käsittääkseni ravintolavaunu, eli homma on hoidossa.
Ja täällä on paaaaljon tunneleita. Väitetysti jopa 47% rautatiestä kulkee tunneleissa. En tiedä voiko pitää paikkaansa, mutta tunnelibongareille on luvassa kiva matka. Jos sellaisia on olemassa.
Ja perille selvittiin kaikesta huolimatta. Eikä edes pahasti myöhässä.
9.7. lauantai Luang Prabang: Jotenkin minulla on tunne, että olen ollut täällä ennenkin. Hataria muistikuvia herra W:stä. Ja bucketeista. Mistähän johtuu?
Eli taas täällä. En kaivannut Prabangiin, mutta anoppi on halunnut tänne jo vuosia. Tai koko ikänsä itse asiassa. Joten hoidetaan.
Sama kahvila, samat joet. Muuten aika eri meininki. Sekä maailmassa että henkilökohtaisella tasolla.
10.7. sunnuntai Luang Prabang: Kuang Si näyttää nykyään tältä. On niitä turisteja edes jossain. Korealaisia luonnollisesti. Ja lisäksi thaimaalaisia, hyödyntävät kipin heikkoa kurssia.
Pilalla, sanoisi Coco.
10.7. sunnuntai Luang Prabang: Auringonlasku on hieno kokea laivalla. Tämä jäi 2016 kokematta, vaikka periaatteessa tahtoa olisi ollut. Mikähän siinäkin tuli? No ainakin kielitaidossa oli heikkouksia. Ja saamattomuus on aina läsnä. Lisäksi humalatilakin taisi olla riittävä. Mitä näitä nyt on.
Reitti laivalle oli tosin vähemmän turistiystävällinen. Lopun pari metriä piti kävellä hyvin ohuen oloista lautaa pitkin. Vähän jänskätti kieltämättä.
10.7. sunnuntai Luang Prabang (Mekong): Mutta vesille päästiin. 30-metrinen jokilaiva maksaa 20e /2-2.5 tuntia, riippuen neuvottelutaidoista. Juomia saa kylmälaukusta, pitää maksaa erikseen. Omiakin eväitä saa ottaa.
Suosittelen. Vahvasti.
Linja-auton penkit luovat autenttista tunnelmaa. Konehuoneessakin saatiin käydä, mutta kuvia ei saanut ottaa. Kuusipyttyinen diesel siellä puksutti. Datsun?
10.7. sunnuntai Luang Prabang: Lempisiltani ja oma lempparinähtävyyteni. Etenkin sivussa kulkeva jalankulkijasilta on hauska. Vähän myös pelottava, puut eivät ole tuoreita.
Monien muiden mielestä paras nähtävyys on se Phou Si -mäellä/vuorella oleva stupa eli Wat Chom Si. Auringonlasku on se juttu. Tarinan mukaan joku edesmennyt kuningas siirsi vuoren muutama sata vuotta sitten tähän paikalle. Laosilaiset kuninkaat olivat siitä vekkuleita, että vuorten siirtäminen onnistui mutta ranskalaisia ei vain onnistuttu sodassa voittamaan.
Toisen tarinan mukaan vuoren paikalla oli aikoinaan syvä kuoppa. Niin syvä, että se yltti maan keskipisteeseen. Yksi rohkea munkki käväisi kyläläisten avustamana pohjalla ja löysi sieltä ison aarteen. Mutta kyläläiset kävivät ahneeksi, varastivat aarteen ja hautasivat munkin elävältä tähän vuoren alle.
Sen takia täällä soitetaan edelleen rumpuja Wat Thum Thaossa. Tarinan opetus sen sijaan jäi hieman avoimeksi.
Pitääkö kaikissa tarinoissa olla joku opetus?
10.7. sunnuntai Luang Prabang: Wat Xiengthong. Lokin päällä lokki.
Temppelit on täällä edelleen se juttu. Eikä täällä syrjitä edes possua. Tässä olisi juutalaisilla ja muslimeilla oppimista.
Thaimaalaisia turistimunkkejakin tuli nähtyä. Ei tietenkään temppelissä, vaan Joma Bakeryssä eli kanadalaisten omistamassa kaupungin ykkösluokan kahvilassa. Ainoa ero tavalliseen turistiin oli se oranssi kaapu.
Maallistuneet munkit v***taa. Laosin puolella tilanne on toistaiseksi hyvä tämän suhteen.
10.7. sunnuntai Luang Prabang: Night market on käyttötavarapuoleltaan periaatteessa ennallaan. Ruokapuoli sen sijaan on muuttunut paljon. Enää ei syödä kadulla, vaan tätä voisi kuvailla food courtiksi. Ja täällä on nykyään sushista ja korea-bbq:sta lähtien kaikki turistiruoat. Kiva kokonaisuus kuitenkin, ei sillä. Kyllä täällä viihtyy.
Luang Prabangin hawaii oli yritys luoda jotain länsimaalaista. Ei hassumpi Aasia-pizzaksi, mieluummin kuitenkin viereisestä kioskista grillattua krokotiilia.
PomPom Restaurantille suositus. On ihan siinä lavan vieressä. Se tatuoitu katutappelijan näköinen iso kaveri on mukava. Ja hänen vinkit olivat kerta kerrasta halvin ja/tai paras. Ja hänellä oli Tiger Whiskyä.
KPB edelleen Red Bul, tosin nimi oli vaihtunut. Reggae Bar suljettu. Se enkkupubityyppinen länkkäribaari on edelleen. Burgerit edelleen hyviä, muuten en jostain syystä viihdy. Edelleenkään.
Aamutorilta löytyi kantarelleja. Se oli yllätys. Mutta ilmeisesti kyseinen sieni kasvaa myös Himalajalla. Ja vaikka Laos ei virallisesti Himalajaa omistakaan, niin näemmä myös täällä.
10.7. sunnuntai Luang Prabang: Lao-lao, euron litra.
Tukarikuski sai houkuteltua meidän seurueen 'hyvään papaijasalaattiravintolaan'. Yritin puhua, ettei taksikuskeihin pidä koskaan luottaa, mutta jäin vähemmistöön.
Sivukujan sivukujalta löytyikin ravintola. Ja ruoka oli mahdollisesti kaupungin parasta. Ja lao-lao oli halpaa. Mutta ruoan osalta loppulasku oli noin kolminkertainen siihen mitä sen pitäisi olla. Oppirahoja perheelle, sano.
Innostuimme kuitenkin kuskin kanssa juomaan enemmänkin shotteja. Minä olen suomalainen eikä minun tarvinnut ajaa, joten minä olin ihan okei. Kuski sen sijaan humaltui jonkin verran.
En ole noin humalaisen tukarikuskin kyydissä ollutkaan. Ja matka juna-asemalle oli todella ripeä. Anoppi yleensä valittaa, kun minä ajan liian lujaa. Nyt hän ei viikkoon sanonut mitään. Son nam na.