HUNTERS RACING TEAM

 

Seat 133 TC (sivu 02)

16.01.2005

Jotain pientä on saanut tällekin aikaan tässä viikkojen kuluessa. Eli kaaret on nyt ohjaamossa valmiit. Loppupeleissähän tästä puuttui neljä putkenpätkää. Eli oviputket, takadiagonaali ja pääkaaren poikittaisputki. Ja tulihan tosiaan asennettua kaarien pultitkin jo asemiinsa.

Tämän näköistä takapenkillä. Hiljalleen alkaisi olla ahdasta kolmella aikamiehellä? Hitsausoperaation hoiti Nappu ja sitä varten Seatti vietiin Vääräsmäkien halliin hivenen järeämmän hitsauskoneen luokse. Eli kiitokset koko poppoolle.

Keulan peltejä vähän alapäästä leikkelin. Oli semmoinen tunne, että varapyöränkoteloa ei enää tarvitse... Pääsee näin ollen paremmin ihailemaan tuota insinöörien riemuvoittoa, etuakselistoa.

Numerotaulu. On jo valmiina numerokin, eli muovi on peräisin Mirafiorista. Katossa näkyy yksi kolmesta paikasta, jotka piti laittaa paikoilleen. Muuten pääsee sade mokoma sisälle autoon. Mitä lie kattopeltiä onkaan, mummolasta löytyi rojukasasta. Meinasi mennä suursiivouksen yhteydessä romunkeräykseen, mutta onneksi oli tärkeämpääkin käyttöä.

Taustalla muuten viikon kysbä: vanhakoppaisen Enklantilaisen Escortin kuskin puolen ovi.

Penkinrautarakennelmaa. Jäi vain vähän kesken, kun ei ollut toista samanlaista latan pätkää olemassa tähän hätään. Eikä kyennyt laittamaan kapeampaa sen sijaan. No onpahan vielä jotain tekemistä.

Tuulilasi. Joulupukki maksoi, itse vain haettiin Karstulasta Saarisen Autolta. Toivottavasti kestää sen kaadonkin, joka ekassa kisassa odottaa. Tällä hetkellä säilössä ns. aitassa. Takana Starletin vastaava kulutusosa. Siltä puuttuisi vielä tiiviste. Taitaa Fiestan tiiviste saada uudenlaista hyötykäyttöä ellei löydy Tojon omaa tiivistettä jostain.

Ja se kaikista tärkein, eli hinauslenkki. Minut tuntien näihin satsataan.

Kuvissa näkyvien lisäksi etupää alkaa olla massavapaa. Lisäksi muutama metri sähköjohtoa on lisää auton sisuksissa. Ja on mallailtu etuputkea aloilleen.

Edellinen | Seuraava