HUNTERS RACING TEAM

 

Road Trip: Sigulda-Šiaulių

Reissun päällä:
Herra W
Herra Y
Mr. Hyaena

22.5. sunnuntai Šiaulių: Ristikukkula. Hill of crosses. Kryžių kalnas.

Historialuento: Ristikukkula on vanha linnavuori. Tämän ristijutun tarkka alkuperä on hieman auki, mutta ilmeisesti ensimmäiset ristit ilmestyi paikalle vuonna 1831. Kyseessä oli omaisten tapa muistaa Marraskuun kansannousussa kadonneita ihmisiä. Tammikuun kansannousu (1863) ja Liettuan itsenäisyyssodat (3 kpl, 1919-20) kasvattivat ristien määrää. Tähän liittyen voi netistä vilkaista myös Keski-Liettuan tasavallan tarinan. Ihan vain jos sattuu olemaan iltalukemista vailla. Euroopassa on ollut jänniä valtioita.

Nykyisen muotonsa kukkula sai kuitenkin vasta neuvostomiehityksen aikana, jolloin tästä muodostui aseettoman vastarinnan ja rauhanomaisen kansallistunteen vertauskuva. Ainakin kolme kertaa puolue jyräsi kukkulan maan tasalle ja poltti/sulatti ristit. Yhtä monta kertaa kukkula rakennettiin uudestaan, KGB:n valvonnasta huolimatta. Vuonna '38 ristejä oli 400+, Liettuan itsenäistyessä '91 arviolta 55000.

Nykyään ristejä on joltensakin 100000. Tarkkaa lukua ei kukaan tienne sanoa. Mutta olisi lohdullista ajatella, että jokaista vuosien ja tuulien kaatamaa ristiä kohden ilmaantuu ainakin yksi uusi.

22.5. sunnuntai Šiaulių: Tämä meni kyllä omaan TOP-kymppiin. Pelkkänä pyhiinvaelluspaikkana tuskin sille listalle pääsisi, mutta muu historia huomioiden kyllä. Ja onhan tämä ihan s***anan visuaalinen ilmestys. Hunters suosittelee.

Neiti Vilukissa, tää on sun mesta. Trust me.

22.5. sunnuntai Šiaulių: Koimme tarpeelliseksi osallistua tähän riittiin yhden ristin voimin. Ihan vain, koska reilun minuutin ajaksi on mahdollista unohtaa kaikki se p***a mitä katolinen kirkko on duunannut. Sen sijaan voi todeta, että onhan kristinusko tuonut ihmisille myös paljon toivoa. Yhdenlainen Pandoran lipas siis.

Tein itse, säästin. Ristin voi toki ostaa myös paikan päältä. Eivät olleet edes kovin kalliita, tuommoisen snadin olisi saanut eurolla tai parilla.

Kukkulalla käynti on ilmainen. Jos haluaa käyttää virallista parkkipaikkaa, niin se kustantaa 0.90e.

Mitä kapitalisoitunut pappi sanoi saadessaan lahjan? Jee, sukset! *badabumtsih*

22.5. sunnuntai Šiaulių: Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Audi-mies. Ja sen huomaa.

"Voishan ne ees yrittää."
"Ei ne voi. Ne ei oo ihmisiä."

Bemari- ja Jaguar-kuskeille samat terveiset.

23.5. maanantai Kužių: Täkäläisissä metsissä kuoli toisen maailmansodan aikana kahdeksisen tuhatta ihmistä, juutalaisten lisäksi mm. liettualaisia ja venäläisiä kommunisteja.

Historialuento: Ennen toista maailmansotaa Siauliain alueella asusti vajaat 10000 juutalaista. Saksalaismiehityksen ensimmäisinä viikkoina kesällä 1941 lahdattiin heti 700 ja loput tungettiin ghettoon. Kun venäläisjoukot lopulta lähestyivät heinäkuussa '44, jäljellä oli n. 3000, etupäässä naisia ja lapsia. Ghetto tyhjennettiin ja ihmiset kuljetettiin leireihin kuten Stutthof ja Dachau. Joitain kymmeniä pääsi pakoon ja leireiltä pelastettiin n. 500.

Stutthof oli yksi kolmesta paikasta, joista toimitettiin "raaka-aineita" Danzigin lääketieteelliseen akatemiaan. Siellä professori Rudolf Spannerin johdolla juutalaisista tehtiin saippuaa. Tosin laajamittainen valmistus on vain myytti. Tämän vuosituhannen tutkimusten mukaan saippuaa tehtiin "vain" 10-100 kiloa.

En silti menisi tuota ihmiskunnan tähtihetkeksi kehumaan. Kipeitä setiä olivat.

23.5. maanantai Kužių: Tuhannen ihmisen kylän KPB on Linelis. Olut 0.90e (!). Kuvassa on silti pirtelö ja irish coffee. Jokainen voi tykönään arvuutella, että kumpaa kuski joi.

23.5. maanantai Šiaulių: Iron fox. Aika psykedeelinen. Tähän kun nakkais vähän bensaa ja tulitikun, niin tämä olisi Firefox. *badabumtsih*

24.5. tiistai Šiaulių: Ja se tärkeistä tärkein. Ihan ok.

Paikallinen kebu oli myös alempaa perustasoa. Kebabkeitto jäi lopulta kokematta, kun yhtenä päivänä huomasin kahtoa sitä tarjoavan kebulan ruokalistaa liian myöhään, toisena päivänä mesta oli tupaten täynnä ja kolmantena päivänä se oli kiinni. Harmittaa.

24.5. tiistai Ainaži: Siauliaista Pärnuun 314 km.

Illuminatin tutka-asemia oli matkan varrella lukuisia. Tai ainakin ne näytti siltä. Ehkä niiden takia yksi matkalainen onnistui ajon aikana avaamaan auton oven kaksi kertaa. Hämmentävää.

24.5. tiistai Pärnu: Edelleen, täällä on hiekkaranta ja kylpylöitä (ks. taannoinen raportti) sekä nykyään myös paljon suomalaisia. Mutta on tämä silti ihan hieno mesta. Ja tälleen saatiin jaettua paluumatkakin kätevästi kahteen osaan. Road tripeillä kun on hyvin tärkeää osata määrittää päivämatka sopivan mittaiseksi.

Disclaimer: Edellisellä lauseella en tietenkään tarkoita darran aiheuttamaa hidastelua. Enkä edes orastavan nousuhumalan aiheuttamia alati tiheneviä kusitaukoja. Tien päällä vain tuppaa vähän väliä tulemaan jotain sellaista vastaan, joka huutaa tekemään ylimääräisen pysähdyksen.

Kaupunkilomalla pätee täysin sama periaate; suosittelen ottamaan vain 1-2 käyntikohdetta /pvä, jotta jää aikaa muuhunkin. Koska _aina_ löytyy jotain hienoa mitä kartat tahi matkaoppaat eivät tunne. Pitäkää vain silmät auki.

Sillä jos se suinkin on mahdollista, niin yleisohjeena kannattaa vältellä itseaiheutettua jälkikäteistä jossittelua. Pahimmillaan se voi kestää loppuelämän ajan. En suosittele.

Flatrental Apartment, huoneisto 49e /yö. On aivan siinä Rüütlin kupeessa. Oikein mainio.

25.5. keskiviikko Saue: Pärnusta Jyväskylään 128 + 275 km. Ja tähän kun lisätään kaikki pikkuajot, niin yhteismitaksi saadaan reilu 1600 km.

Puhelimeen sisäänrakennettu navigaattori unohtui päälle kahvitauon ajaksi. Se tuumasi 'Nyt tee U-käännös ja sitten käänny vasemmalle'. Siinäpä oiva elämänohje kaikille.

26.5. torstai Jyväskylä: Tallinnassa käynti on sijoitus tulevaisuuteen. Tosin tämähän on vain meikäläisten verosuunnittelua. Mitä herrat edellä jne.

Takaisin kämpillä n. klo 1:30 ja seuraavana päivänä innokkaana töihin. Mutta ei hätää, virkistynyt sielu ei tunne fyysistä väsymystä.

--

Ja jäihän Baltiaan edelleen jotain. Eestiin ainakin Viivikonnan autioitunut kaupunginosa, Ungrun keskenjäänyt kartano ja Haran sukellusvenetukikohta. Latviaan Skrundan hylätty tutka-asema ja Cēsisin linna. Ja Liettuaan Ignalinan suljettu ydinvoimala sekä Pilėnain linnoitus. Viimeisin pitäisi tosin löytää ensin.

Edellinen